Johtoajatuksena on viedä mahdollisimman moni runko yli parhaiden arvokasvuvaiheiden, joista tärkein on siirtymä kuitupuusta tukkirungoksi. Yläharvennusten myötä metsiin sidottu pääoma pysyy näin jatkuvasti hyvin tuottavana.

Jatkuvassa kasvatuksessa metsät uudistuvat luontaisesti. Usein metsissä on valmista alikasvosta, joka säästetään yläharvennuksissa. Lisäksi uusia taimia syntyy harvennusten myötä jäävän puuston lomaan, aukkopaikkoihin ja ajourille. Valmis alikasvos ja uudet taimet siirtyvät aikanaan kasvuvuoroon, kun metsä ympärillä väljenee.

Luontaista taimettumista voidaan tarpeen vaatiessa kiihdyttää väljennys-, suojus- ja siemenpuuhakkuilla, jotka myös teemme yläharvennuksina. Näin jäävä ylispuusto tuottaa edelleen hyvin samalla kun niiden alle syntyy pienin kustannuksin uusi taimikko.

Myös pienaukot ovat toimiva uudistamistapa, jotka käynnistävät enemmän valoa vaativien puulajien taimettumisen. Pienaukkoja on tarkoituksenmukaista tehdä yläharvennusten yhteydessä kohtiin, joissa on vain suuria korjuukypsiä puita ja kohtiin, joissa esiintyy kuusta lahottavaa juurikääpää.

Usein paras lopputulos saadaan yhdistelemällä eri hakkuutapoja, jolloin hakkuualueen sisällä käsittely voidaan mukauttaa lähtöpuustoon kussakin metsän kohdassa. Näin saadaan korjattua oikeat puut oikeaan aikaan ja uudistuminen käynnistyy siellä, missä uusille taimille on tarvetta. Samalla metsät kehittyvät rakenteeltaan monipuolisiksi, kun käsittelytapaa vaihdellaan ja taimettumisolosuhteita säädellään eri puulajeille sopiviksi.